Skip to content

Ikäihmisille siivouspalvelut lähes puoleen hintaan

Liian harva tietää, että ikäihmisten tai liikunta- tai toimintakyvyltään heikentyneiden henkilöiden on mahdollista saada siivouspalvelua arvonlisäverottomana, mikäli siivousyritys on rekisteröitynyt kunnan yksityiseksi sosiaalipalvelujen tuottajaksi. Laki tästä on ollut voimassa jo muutaman vuoden, mutta tieto ei tavoita kaikkia. Siivoustunnin hintaan sisältyvä 24% arvonlisävero voidaan jättää pois ja asiakas saa silti myös kotitalousvähennyksen, mikä tarkoittaa sitä, että maksettavaa jää huomattavasti normaalihintaa vähemmän.

Tyytyväinen asiakas hyötyy palvelusta

Tasokodin asiakas Laila Lindström on käyttänyt siivouspalveluita jo kauan. “​Jo työelämässä ollessani tulivat siivouspalvelut arjessamme tutuiksi, olemme siis  tottuneita asiakkaita.” Nyt pariskunta asuu edelleen kauniissa 120-neliöisessä  rivitalokodissaan, jota Laila luonnehtii hiukan sokkeloiseksi.

Seniori Lindström istuu
Laila Lindström on kokenut siivouspalveluien käyttäjä.

​Vaihdoimme jokin aika sitten Tasokodin asiakkaiksi ja olemme olleet tyytyväisiä​,”  kertoo Laila Lindström. Hän kehuu Tasokodin seurallisia ja kivoja siivoojia, joiden kanssa tulee hyvin toimeen. “Mistään ei tarvitse murehtia ja yhdellä opastuksella ovat siivoojat hoitaneet ilmalämpöpumpun puhdistuksenkin.

Laila kertoo, että Tasokodin palvelu on osoittautunut juuri sopivaksi ja luotettavaksi. “Siivoojat ovat ammattilaisia, joiden käsiin luotamme kotimme. Myös poissaolleessamme  asiat hoituvat.

Laila Lindström kertoo saavansa siivouspalvelut arvonlisäverottomasti. Tästä vaihtoehdosta hän ei etukäteen tiennyt. “T​uula siitä kertoi ja sopimuksen tekeminen  hoitui helposti, siitä ei ollut mitään vaivaa. Kuulumme mieheni kanssa  liikuntarajoitteisin ja iäkkäinä juuri palvelun kohderyhmään ja siitä on meille paljon iloa. Itse emme enää kotiamme pystyisi siivoamaan.

Miten arvonlisäverotonta siivouspalvelua voi saada?

Tasokoti tarjoaa arvonlisäverotonta siivouspalvelua ja yritys on rekisteröitynyt yksityiseksi sosiaalipalvelujen tuottajaksi. Palvelupäällikkö Tuula Vattulainen kertoo, että arvio asiakkaan toiminta- tai liikuntakyvystä tehdään siivousyrityksessä, Tasokodissa, eikä prosessi ole asiakkaalle hankala tai kankea.

Lindström ja rollaattori kotisiivouksessa
Kotisiivous helpottaa Lindströmin arkea.

Tiettyjen kriteerien tulee täyttyä, jotta palvelua voi saada. Yksi kriteereistä on korkea ikä, mutta mikäli nuoremmankin liikunta- tai toimintakyky on rajoittunut, voi palvelua  saada. Tarkoitus on totta kai saada palvelun turvin lisää turvallisia asuinvuosia omassa kodissa.

“​Vain kunnan hyväksymät ja sen yllä pitämään tukipalvelu rekisteriin rekisteröidyt yritykset voivat tarjota arvonlisäverotonta siivouspalvelua.” Asiakkaan kannattaa rohkeasti tiedustella tätä palvelua, sillä moni olisi oikeutettu huomattavasti edullisempaan siivouspalveluun. Myös kotitalousvähennyksen saaminen tekee  palvelusta tällöin todella paljon edullisempaa.

Tasokoti tarjoaa siivouspalvelut pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla

Lue lisää Tasokoti Oy:n arvonlisäverottomasta siivouspalvelusta.​ Palvelua voivat  siihen oikeutetut saada pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla kuuden kunnan alueella  (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Nurmijärvi, Hyvinkää).

Vieraskynänä toimi tällä kertaa ​Oppila Oy​:n sisällöntuottaja ja digikouluttaja Taina Euro.

Artikkelilla on yksi kommentti.

Takaisin ylös